Maaliskuun puolivälissä alkoi tapahtua. Ensin peruuntui loppukuulle suunniteltu SUDDEN-hankkeen kaksipäiväinen konsortiokokous, sitten toukokuun sidosryhmätilaisuus. Tänä keväänä työyhteisöt ja organisaatiot ympäri maailman ovat saanet sopeutua korona-aikaan – niin myös STN-tutkimushankkeet. Kyse ei ole vain teknisistä alustoista, vaan uudenlaisista taidoista ja työskentelykulttuurista.
Nyt ei olla samassa veneessä
Vaikka näennäisesti vaikuttaa siltä, että COVID-19 kohtelisi ihmisiä yhtäläisesti, ovat kokemukset ja harmit koronasta hyvin vaihtelevia. Ympäri maailman tämä näkyy esimerkiksi siinä, kenellä on mahdollisuus jäädä etätöihin, kuka sairastuu, ja millaista hoitoa on tarjolla. Vaikutukset voivat olla hyvinkin kylmääviä.
SUDDEN-hankkeessa olemme huomanneet tämän myös konsortion tasolla. Siinä missä osalle meistä etätöihin siirtyminen on vähentänyt palaverista toiseen siirtymiseen kuluvaa aikaa ja vapauttanut aikaa keskittymiselle, on osa luonnollisesti tuskaillut pikkulapsiarjen haasteiden ottaessa kierroksia. Töitä tehdään eri vuorokauden aikoihin, kun kotona on rauhallista.
Laboratoriossa ja kentällä työskenteleville työt eivät noin vain siirrykään kotiin, ja haasteet tutkimuksen edistämisessä ovat merkittäviä. Myös yllättävät asiat vaikeutuvat: SUDDEN-hankkeessa yhdyskuntalietteen ja lietevalmisteiden analysointi lääkejäämien osalta muuttui haastavaksi, kun riskejä viruksen saamisesta tätä kautta ei tunneta. Pandemian vaikutukset näkyvät kalentereissa varmasti pitkään, kun nyt siirtyneet sidosryhmätilaisuudet ja labratyöt hoidetaan kesän, syksyn ja talven aikana.
Digiloikka jo hoidettu
Toisaalta tutkimushankkeet ovat varmasti monia muita yhteisöjä paremmin varustautuneita etätöihin siirtymiseen ja pandemia-aikaan. Kun konsortiokumppanit ovat levittäytyneet ympäri maata, Skype-kokoukset ja tiedostojen jakaminen pilvipalveluissa ovat valmiiksi arkipäiväisiä käytäntöjä, joita ei tarvitse uudelleen opetella. Jo muutama päivä rajoitusten alkamisen jälkeen lähes 30 SUDDEN-tutkijaa kerääntyi Zoom-alustalle esittelemään tutkimustuloksiaan. Keinot siihen, miten aitoa keskustelua ja yhteistä oppimista voidaan edistää myös digitaalisilla alustoilla, alkavat löytyä.
Tällä lyhyellä kokemuksella voin sanoa, että etätyössä hankalaa ei ole niinkään sovittujen asioiden toteuttaminen tahoillaan, vaan pikemminkin luovuuden ja uuden kehittämisen ruokkiminen ilman fyysistä läsnäoloa ja jutustelua. Junamatkat, kahvitauko ja yhteiset lounaat ovat usein juuri niitä hetkiä, jolloin uusia ideoita syntyy.
Kyse ei myöskään ole vain toimivista teknisistä sovelluksista tai alustoista, vaan etätyö vaatii uudenlaisia taitoja. Kyky kuunnella ja rakentaa toisten ajatusten päälle, kyky käydä kriittistä keskustelua luottamuksellisessa ilmapiirissä, ja kyky kääntää isolla joukolla käyty keskustelu dokumentoiduksi ja jäsennellyksi ajatukseksi ovat aina tärkeitä, mutta tässä ajassa ne korostuvat entisestään.
Eteenpäin
Ohjelmajohtajan STN-vuorovaikutusvastaavien tapaamisessa viesti lähes kaikilta osallistuneilta hankkeilta olikin yhtenäinen: vaikka rajoitukset ovat aiheuttaneet perumisia, siirtoja ja muita harmeja, on tämä mahdollistanut myös uudenlaista yhteistä tekemistä ja uuden suunnittelua.
SUDDEN-hankkeen osalta kriisi on myös korostanut lääkealan laajan kestävyyden tutkimuksen tärkeyttä. Yhteistä pintaa Sudden-tavoitteiden ja nyt käynnissä olevan pandemian välillä ei tarvitse kauan etsiä. Uudet avaukset ja hankkeen viestinnällisen ympäristön muuttuminen vaatii yhteistä pureskelua ja pohdiskelua myös yhdessä hankkeen sidosryhmien kanssa. Tälle vapautunee aikaa, kun akuutista kriisistä siirrytään kohti uuden ajan yhteistä rakentamista.
Suddenin osalta odotamme innolla, että siirtymä laboratorioihin mahdollistuisi touko-kesäkuun aikana. Keväälle kaavailtu podcast, jossa lääkkeiden ympäristövaikutuksista päästäisiin keskustelemaan ajan kanssa ja yleistajuisesti, siirtyy myös syksylle. Aikaa on vapautunut myös timanttien hiomiseen, joten hankkeen tulevat vuodet tulevat olemaan uuden kokeilua täynnä.
