Myrkyllisyystestausta kirpunpoikasia laskemalla

25.09.2019 | Blogi

Lääkeaineiden aiheuttamaa ympäristöriskiä arvioidaan kolmen ominaisuuden perusteella: kuinka pysyvä yhdiste ympäristössä on, kerääntyykö se eliöihin ja onko se eliöille myrkyllistä. Myrkyllisyystesteissä lasketaan esimerkiksi vesikirppujen pyöräyttämien poikasten lukumäärää.

SUDDENissa tarkastellaan lääkeaineiden ympäristöriskinarvioita, joiden yksi oleellinen osa on ekotoksikologinen testaus. Ekotoksikologisessa testauksessa tarkastellaan, mitä eliöille tapahtuu kun niitä altistetaan lääkeaineelle. Välttämättä ei kuitenkaan ole selvää miten kala-, levä tai kirpputesti oikein käytännössä tehdään ja mitä siinä lasketaan tai mitataan. Tämä blogi valottaa hieman sitä osiota.

Ympäristöriskinarvionnissa käytetään vain virallisia testejä

Ympäristöriskinarvioinnissa aineen myrkyllisyyttä arvioidaan ekotoksikologisten testien perusteella. Arvioinnissa aineen myrkyllisyys määritellään testaamalla sitä kolmen eri triofiatason eliöillä, jotka ovat levä, vesikirppu ja kala. Hyväksyttävät testien on oltava virallisia OECD/ISO-testejä, eli mitä tahansa kippoaltistuksien tuloksia ei hyväksytä.

Ekotoksikologisissa testeissä eliöitä altistetaan yhdisteelle ja vaikutusta verrataan altistamattomien eliöiden käyttäytymiseen. Tästä verrokkinäytteestä nähdään myös se, että ovatko eliöt testin vaatiman normaalin toleranssin omaavia, eli varmistetaan, että kirput ovat täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Kontrollinäytteen antamien vaikutusten täytyy siis osua tiettyjen raja-arvojen väliin, jotta eri puolilla maailmaa tehtyjen testien antamia tuloksia voidaan vertailla keskenään.

Aina ei mene niin kuin elokuvissa

Kroonisessa vesikirpputestissä tutkitaan kirppujen lisääntymistä kolmen viikon ajan. Käytännössä tämä tarkoittaa poikasten lukumäärien laskemista. Kokeen alussa kirppujen on oltava alle vuorokauden ikäisiä, mikä tarkoittaa sitä, että neitseellisesti lisääntyvät äitikirput otetaan ennen koetta erilleen normaalista kasvatusympäristöstään ja odotellaan päivän verran, että ne alkavat poikasia pullauttelemaan.

Aina se ei eliöiden kanssa ole niin yksinkertaista, ja syystä tai toisesta kaikki luonto ei vaan tottele sovittuja ja suunniteltuja juttuja. Vaikka kaiken järjen mukaan emoilla on kaikki asiat kunnossa ja tutkija olettaa voivansa seuraavana aamuna siirrellä yön aikana syntyneitä poikasia koeastioihin, on eräänkin kerran käynyt niin, että äitikirput vaan istuvat jalat ristissä eikä poikasen poikasta olekaan näkyvissä.

Normaaleissa kasvatusolosuhteissa poikaset erotellaan äideistä kolme kertaa viikossa, joten jälkikasvua todistettavasti on tuotettu. Välillä tuntuu että kirput ikään kuin aavistaisivat, että nyt saattaa tapahtua jotain elämää suurempaa, ja ihan vaan varmuuden vuoksi pitävät jälkikasvun sisällään.

Kokeen aikana kirpunpoikanen syö levää, nauttii elämästään, kasvaa ja lisääntyy. Joskus voi kuitenkin käydä niin, että kirppu kompastuu omaan ruokaansa ja katkaisee vaikka jalkansa. Tämä havaitaan päivittäisessä tarkastuksessa siten, että kirpun uintilinja on muuttunut ymmyrkäiseksi.Ei siinä paljoa suuntaa vaihdeta tai suikkailla ylös alas jos eviä on vaan yksi. Tämän vuoksi rinnakkaisten näytteiden määrä on oltava suuri, koska voihan kuka tahansa meistäkin liukastua banaaninkuoreen.

Siitä huolimatta, että luonto tuo ekotoksikologisiin testeihin ihan oman ulottuvuutensa, standarditesteissä on pyritty minimoimaan niin paljon muuttujia kuin mahdollista. Eli kirjoittajan omakohtaisista kirppukokemuksista ei kannata vedellä sen suurempia johtopäätöksiä.

Kirjoittaja on tutkijana Suomen ympäristökeskuksen Jyväskylän toimipaikassa ja tehnyt aiemmin jonkin verran myös ekotoksikologisia testejä.

Jaa
FacebookTwitter