Ihmisten ja eläinten sairauksien hoitaminen tehokkaiden lääkkeiden avulla on ensisijaista, mutta nykyään tiedetään, että lääkeaineiden joutuminen ympäristöön, esimerkiksi jätevedenpuhdistamoiden kautta, voi aiheuttaa monenlaista haittaa. Tämä on yleistyvä ongelma, johon tulee suhtautua vakavasti.
Lääkeaineita tai niiden jäämiä voi joutua ympäristöön lääkkeiden valmistuksen, käytön ja loppukäsittelyn yhteydessä. Todennäköisesti lääkeaineita lisätään tulevaisuudessa myös vesipolitiikan puitedirektiivin (2000/60/EY, VPD)[1] vesiympäristölle vaaralliseksi ja haitalliseksi yksilöityjen prioriteettiaineiden luetteloon.
Euroopan unionin tuomioistuin on linjannut[2], että VPD:n vesienhoidon ympäristötavoitteet (4(1) art.) tulee jatkossa ottaa entistä paremmin huomioon lupamenettelyissä. Siksi selvitimme, miten jätevesien mahdollisesti sisältämät lääkeaineet on Suomessa tällä hetkellä huomioitu lääketuotantolaitoksille ja jätevedenpuhdistamoille myönnetyissä ympäristöluvissa.[3]
Lääkeaineita koskevia lupamääräyksiä annetaan harvoin
Tarkastelimme kolmeatoista lääketuotantolaitosten ympäristölupapäätöstä, jotka oli annettu vuosien 2002 ja 2016 välisenä aikana ja aluehallintovirastojen jätevedenpuhdistamoille 1.9.2014–31.3.2019 antamia ympäristölupapäätöksiä (129 kpl).
Vain kahdessa (15 %) lääketuotantolaitoksille ja yhdessä (0.8 %) jätevedenpuhdistamoille annetuista ympäristölupapäätöksistä toiminnanharjoittaja oli velvoitettu mittaamaan lääkeaineiden pitoisuuksia jätevedestä. Aluehallintovirastojen käytännöt antaa lupamääräyksiä jätevesien laadun selvittämisestä vesiympäristölle vaarallisten ja haitallisten aineiden osalta vaihtelivat huomattavasti. Määräyksiä oli annettu 13–98 prosentissa analysoiduista jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvista, riippuen aluehallintovirastosta.
Olisiko teollisuusjätevesisopimus keino kerätä tietoa lääkepäästöistä?
Analyysi osoitti myös, että lupamääräyksillä velvoitettiin vaihtelevasti solmimaan teollisuusjätevesisopimuksia (TJVS). TJVS on yksityisoikeudellinen sopimus, jolla vesihuoltolaitos voi suojautua asumisjätevedestä poikkeavien jätevesien aiheuttamilta häiriöiltä puhdistamolla tai viemäriverkostossa.
Lupamääräyksiä velvoitteesta solmia TJVS oli annettu 55–92 prosentissa analysoiduista jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvista ja myös niissä oli eroja aluehallintovirastojen välillä. Sen sijaan vain kahdessa (15 %) analysoiduista lääketuotantolaitosten ympäristölupapäätöksistä velvoitettiin toiminnanharjoittaja solmimaan TJVS. Kuitenkin yli puolessa (54 %) päätöksistä annettiin TJVS:n sisältöön liittyviä lupamääräyksiä.
Lupamääräykset TJVS:n sisällöstä ovat lainmukaisia, jos ne ovat tarpeen ympäristön pilaantumisen estämiseksi, koska asumisjätevedestä poikkeavien jätevesien johtaminen yhdyskuntajätevedenpuhdistamolle voi lisätä puhdistamon aiheuttaman pilaantumisen riskiä. Lupamääräyksissä tulee korostaa ympäristönsuojelun intressiä, joka tyypillisesti on laajempi kuin vesihuoltolaitoksen intressi.
Puhdistamoiden ympäristöluvissa voisi olla tarkoituksenmukaista velvoittaa vesihuoltolaitokset solmimaan TJVS kaikkien merkittäviksi tunnistettujen toiminnanharjoittajien kanssa, jotka viemäröivät asumisjätevesistä poikkeavia jätevesiä. Lääkeaineiden näkökulmasta tällaisia ovat esimerkiksi lääketuotantolaitokset ja sairaalat. Sopimus tulisi tehdä riippumatta toimintojen ympäristöluvanvaraisuudesta. Koska TJVS:t ovat julkisia päästö- ja tarkkailutietojen sekä ympäristön laatutietojen osalta, saataisiin näin kerättyä tarkempaa tietoa jätevesien mahdollisesti sisältämien lääkeaineiden ja muiden vesiympäristölle vaarallisten ja haitallisten aineiden päästöistä.
Toiminnanharjoittajalla selvilläolovelvollisuus
Vaikka lääkeaineita ei ole toistaiseksi lisätty VPD:n prioriteettiaineiden listalle, toiminnanharjoittajan on YSL:n yleisen selvilläolovelvollisuuden mukaisesti oltava perillä toimintansa ympäristöriskeistä ja niiden hallinnasta sekä haitallisten aineiden vaikutusten vähentämismahdollisuuksista (YSL 6 §). Luonnontieteellisten päästö- ja vaikutusten arviointitutkimusten lopputulokset voivat kuitenkin vaihdella, jos niiden suunnittelu jätetään täysin toiminnanharjoittajien vastuulle. Erityisesti vaikutusten arviointi vaatii osaamista paitsi lajitasolla, myös ympäristön ekologiasta – siitä, miten erilaiset vuorovaikutussuhteet toimivat luonnossa.
Lääketeollisuuden voimassa olevat ympäristöluvat eivät anna suoria ohjeita päästö- ja vaikutusarviointien suorittamiseen. Yhtenäisten menettelytapojen luominen soft law -ohjeistuksen kautta lisäisi tulosten vertailukelpoisuutta ja auttaisi toiminnanharjoittajia täyttämään selvilläolovelvollisuutensa.
Lue lisää: Miettinen, Äystö & Kauppi. 2020. Lääkeaineet lääketuotantolaistosten ja jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvissa – Nykytilanne ja teollisuusjätevesisopimuksen rooli ohjausinstrumenttina. Ympäristöjuridiikka 1/2020 s.39, Referee-artikkeli.
Kirjoittaja Mirella Miettinen on yliopistotutkija oikeustieteiden laitoksella Itä-Suomen yliopistossa. SUDDEN-konsortiossa hän toimii työpaketin 3 johtajana. Kirjoittaja Lauri Äystö on tutkija Suomen ympäristökeskuksessa. SUDDEN-konsortiossa hän osallistuu työpaketteihin 2 ja 4. Kirjoittaja Sari Kauppi on erikoistutkija Suomen ympäristökeskuksessa. SUDDEN-konsortiossa hän toimii työpaketin 4 osahankkeen johtajana.
[1] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/60/EY, annettu 23 lokakuuta 2000, yhteisön vesipolitiikan puitteista (EYVL L 327, 22.12.2000, s. 1–72).
[2] Asia C-461/13, Bund v Saksa, EU:C:2015:433.
[3] Mirella Miettinen – Lauri Äystö – Sari Kauppi, Lääkeaineet lääketuotantolaitosten ja jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvissa – nykytilanne ja teollisuusjätevesisopimuksen rooli ohjausinstrumenttina, Ympäristöjuridiikka 1/2020, hyväksytty käsikirjoitus.
